![]() |
Viimeiset (ja ensimmäiset) martinit Lebua-hotellin skybarissa 64. kerroksessa. Huomatkaa Ollin uudet pokat! |
Kyllä se nyt alkaa pahasti näyttää siltä, että huomenna olisi lähdettävä kotia kohti. Tai oikeastaan jo 6 tunnin päästä. Laukut on pakattuna ja herätyskello soimassa 5.45. Heti kuuden jälkeen hyppäämme hissiin, nappaamme alakerran respasta hotellin tarjoamat aamiaisboksit mukaan ja suuntaamme taksilla kohti lentokenttää.
Viimeiset päivät ovat kuluneet hektisissä tunnelmissa, lähes paniikinomaisesti shoppaillen. No ei nyt ihan, mutta olin jo ihan hädissäni muutama päivä sitten, kun näytti pahasti siltä, että en saa oikein mitään kivaa ostettua vaatekaapin täytteeksi. Onneksi vanhaan kunnon Platinum Malliin voi kuitenkin aina luottaa! Kyseessä on siis iso vaate- ja kenkäkompleksi, jossa myydään rompetta tukkutavarana. Paikalliset kojumyyjät käyvät ilmeisesti ostamassa Platinumista tuotteensa ja myyvät niitä sitten eteenpäin pienellä voitolla. Hinnat ovat siis todella edullisia Platinumissa! Nyt on rinkka mukavan täynnä kaikkea kivaa ja heti kotona joudunkin suorittamaan vaatekaapin siivouksen, jotta uudet upeat luomukset saavat ansaitsemansa tilan. Olen joka tapauksessa tuhlannut historiallisen vähän rahaa tällä reissulla.
Klong Toeyn torilla |
Vielä sen verran täytyy kehaista, että on tämä viiden tähden hotellissa asuminen vaan aika mukavaa puuhaa. Täällä Lebuassa asiakkaita kohdellaan kuin kuninkaallisia -tai ainakin me olemme saaneet ruhtinaallisen hyvää ja henkilökohtaista palvelua. Tästä kaikesta saamme ehkä kiittää teknisiä "ongelmia", jos niitä nyt voi edes ongelmiksi kutsua. Ensin siis huoneen upgreidaus tänne Tower Clubiin, ja eilen meitä hemmoteltiin vielä viinillä ja juustoilla. Ja miksikö? No herran jumala, koimme "kauhun hetkiä" hississä, joka jäi 52. kerrokseen jumiin ehkä 30 sekunniksi. Hississä oli myös mukana yksi hotellin työntekijöistä, joka hoiti homman pikaisella puhelinsoitolla. Meitä koko tilanne ainoastaan nauratti. Noin varttia myöhemmin huoneemme puhelin soi ja saimme jälleen kerran kuulla suuret pahoittelut tapahtuneesta. Olli vakuutti, että kaikki on kunnossa - emme ole shokissa. Puoli tuntia myöhemmin huoneemme ovikello soi ja valkoisiin pukeutunut herrasmies kuljetti olohuoneeseemme hopeisilla kärryillä punaviiniä ja juustoa. Olimme luonnollisesti kiitollisia, vaikka tällainen anteeksipyyntö oli kyllä hieman ylimitoitettua. Eikä siinä vielä kaikki! Tänään kun tulimme iltaiselta shoppailureissultamme takaisin huoneeseen, taulutelevisio oli laitettu päälle ja ruudulla luki englanniksi "Teille on ääniviesti puhelimessa". No sitäpä sitten kuuntelemaan. Siellä oli herra Ferdinand, hotellin asiakkuuspäällikkö, joka halusi henkilökohtaisesti pahoitella vielä valitettavaa hissivälikohtausta ja ehdotti jopa tapaamista asian tiimoilta. Ferdinand ei valitettavasti enää ollut paikalla respassa illalla. Olisimme haluneet käydä sanomassa hänelle, että olemme toipuneet järkytyksestä hyvin. Olli kirjoitti hänelle kuitenkin nyt sitten lyhyen kirjeen, jossa annamme herralle ja koko muulle hotellin henkilökunnalle rauhan. Olemme enemmäin kuin tyytyväisiä hotelliin ja sen henkilökuntaan (ja erityisesti aamiaisbuffettiin!). Joka ikinen työntekijä siivoojia ja kokkeja myöten tervehtii vastaan tullessa hymyillen ja joka paikassa on joku opastamassa ja varoittamassa kynnyksistä.
Kyllä, me palaamme tänne vielä. Thaimaa pitää meitä otteessaan. Aina on joku syy palata. Nyt haluan palata, koska haluan nähdä enemmän Pohjois-Thaimaata. Pakko myös päästä vielä Platinum-ostarille shoppailemaan ja ihailemaan auringonlaskua Koh Taolle. Maailmaa on mukava nähdä ja uusiin paikkoihin tutustua, mutta on myös hyvä tietää, että on olemassa yksi niin sanottu varma kohde, jos kaipaa auringonpaistetta, hiekkarantoja, hyvää ruokaa, halpoja hintoja ja mukavia ihmisiä.
Näkemisiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti