"Ei ole Kööpenhamina kuin ennen,
mieltä kiehtova ja syntinen.
Ei ole Kööpenhamina kuin ennen,
jälkeen vuosikymmenten."
Voin samaistua tähän ikivihreän iskelmän kertosäkeeseen, ei ole totta vie niinkuin ennen. Omasta vierailustani on n. 25 vuotta ja muistoni rajoittuvat Tivolin pelihallin viiksekkäisiin vanhoihin mummoihin, jotka tupruttelivat sikaria yksikätisen rosvon ääressä.
Pikaisia huomioita varsin lyhyeltä stopoverilta:
Shakespearea lainatakseni, on jotain mätää Tanskanmaalla, koska järjestäen jokaikinen WC on todella oksettavassa kunnossa. Myös karttografia on ainakin Tivolin kartturilta hukassa. Niiden pelihallien löytäminen onnistui lopulta tienviittojen avulla, ja ne muistojen mummot, viiksineen, sikareineen, olivat poissa. Yksikätisetkin olivat muuttuneet oudoiksi, mykiksi, 248-linjaisiksi hedelmäpeleiksi, joihin oli upotettu niin paljon automatiikkaa, että pelaajan ainoaksi tehtäväksi jäi loputtoman melonirivistön pyörähtely. Viimeiseksi paljastan todellisen syyn nuivaan suhtautumiseeni tähän kuningaskuntaan. Alunperin seitsentuntinen pysähdyksemme on nyt venähtänyt ainakin kahdeksantuntiseksi. Lähtölistan ainoa myöhässä oleva kone on meidän.
Nyt istuskelemme loungessa, jonne maksoimme itsemme sisään. On muuten melkein sama hinta minkä parit sämpyläkahvit maksaisi tuossa alakerran kahvilassa, joten ei lopulta niin huono diili. Tarjoilut täällä ovat aika hintsuja, kun alkoholit unohdetaan. Kyllä muutama juustosämpylä, currykeitto ja leivonnaiset mahan täyttivät. Parasta täällä on kuitenkin sohvat ja rauha, jos unohdetaan vieressä epätoivoisesti Iphonen ääniohjausta käyttänyt saksalainen, jonka emailiin vastauksesta ei puhumalla tullut mitään.
Mieli on jo Atlantin toisella puolen, oranssissa auringonlaskussa ja avomustangin moottorin murahtelussa, kun vihdoin pääsemme täältä Tanskanmaalta ilmaan.
-Olli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti