tiistai 14. toukokuuta 2013

Thaimaan suurin televisiotähti bongattu - katso kuvat!

Sawadee ka!

Ensimmäistä kertaa reissumme aikana tulee oikein kunnolla vettä! Trooppinen kaatosade alkoi äsken ja viidessä minuutissa vettä on tullut niin paljon, että hotellimme edustalla voi kohta kahlata ;) Onneksi saimme "velvollisuudet" hoidettua jo heti aamusta. Käväisimme Chiang Main eläintarhassa moikkaamassa Thaimaan suurinta televisiotähteä, joka on muuten myös Kiinan suurlähettiläs. Kuva seuraa alempana.

Ajattelin tänään tarjota teille, arvoisat lukijat, astetta kuvapainotteisemma blogin. Ihan lyhyesti voisin kuitenkin ensin kertoa viimepäivien ohjelmastamme. Sunnuntai-iltana suuntasimme Thapae Gatelle suurille sunnuntaimarkkinoille. Vaivaiset 4 kilometriä kojuja kojun perään ja tarjolla lähinnä paikallisia käsityönä valmistettuja vaatteita, koruja, taidetta ja tietenkin turhaa krääsää. Vihdoin sain shoppailuvaihteen päälle ja edes jotain pientä ostettua. Jaksettiin kävellä ehkä puoliväliin markkinoita.

Maanantai menikin sitten käytännössä temppeliretkellä vuoristossa ja Hmong-kylässä. Retki varattiin paikalliselta Travel Hub -matkatoimistolta, josta olimme lukeneet positiivisia arvosteluja ennakkoon. Meidän lisäksemme retkelle lähti thaimaalainen opas, yksi hollantilaisturisti, amerikkalaisperhe ja leppoisa saksalaismies, jolla oli hieman nuorempi thaimaalaispoikaystävä..kröhöm. Oikein mukavia ihmisiä kaikki - paitsi töykeät amerikkalaiset, joilla ei ollut kyllä minkäänlaista todellisuudentajua, kun lähtivät pienten lasten ja rattaiden kanssa retkelle kiemuraiselle vuoristotielle. No, toiselta muksulta tulikin sitten yrjöt jo 10 minuutin ajelun jälkeen.

Okei, nyt niitä kuvia...


Sunnuntaimarkkinoilla koimme hyvin ainutlaatuisen tilanteen. Kun saavuille paikalle, kello löi juuri 18 ja yhtäkkiä kadun vierustalle olevista kovaäänisistä alkoi kuulua puhetta thaiksi. Sitten kaikki pysähtyivät ja kansallislaulun tyyppinen musiikki alkoi soida. Kyseessä oli ilmeisesti jonkunlainen kunnianosoitus kuninkaalle, jota täällä harrastetaan myös muun muassa elokuvateattereissa ennen elokuvan alkua. Oli aika mieletön tunne, kun hälinää täynnä oleva markkinakatu tuhansine ihmisineen pysähtyy ja hiljenee täysin.


Markkinoilla oli tarjolla myös thaimaalaiseen tapaan tuttuja ötököitä. Emme maistaneet. Seuraavassa kuvassa lauantaimarkkinoilta hankkimani mekko, joka maksoi 50 bht, eli noin 1,5 euroa. Chiang Maissa on ollut ehdottomasti halvimmat hinnat tähän mennessä käymistämme Thaimaan kohteista.



Kuvassa olemme tuk tukin kyydissä. Matkustamme täällä paikasta toiseen joko tuk tukilla tai songthaewilla (punainen auto kuvassa edessä). Tuk tukilla matkustaminen on yleensä hieman kalliimpaa, koska se on "privaatti" kulkuväline. Hinnat kaupungin sisällä ovat vaihdelleet matkasta ja kuskista riippuen 50 bahtista 120 bahtiin. Songhthaewit ovat paikallisia lavatakseja, jotka voivat ottaa kyytiin useampia matkustajia eri paikoista. Matkustaminen on halvempaa, koska kyydissä on enemmän matkustajia. Sonkkareiden kanssa matka määränpäähän voi kestää kauemmin, koska auto kyydittää porukkaa eri kohteisiin. Pahimmassa tapauksessa kyytiläisten määränpäät ovat täysin eri puolella kaupunkia, niin kuin meille eilen kävi. Siinä saa sitten ikään kuin ilmaisen nähtävyyskierroksen. Sonkkarikyydeistä kaupungin sisällä olemme maksaneet 40-100 bht.

Doi Suthep -temppeliretkellä vierailimme myös hmong-heimon kylässä vuoristossa. Hmongit elättävät itsensä
maanviljelyllä sekä myymällä itse valmistamiaan tuotteita, kuten kankaita, vaatteita ja kahvia. Heimo on lähtöisin Kiinasta, mutta he puhuvat myös thaita. Valtaväestöstä poiketen hmongit ovat kristinuskossa. Oppaamme mukaan hmong-naisten perinteisiin kuuluu ommella joka vuosi uusi upea ja värikäs mekko. Naiset käyttävät mekon kangasmateriaalina hamppua. Vuoristossa kasvaa siis kaksi eri hamppulajiketta, joista toinen on tarkoitettu kankaiden valmistukseen ja toinen poltteluun. Hampun lisäksi vuoristossa kasvaa myös oopiumia, joka oli joskus muinoin hmong-heimon valuuttaa. Yksi kilo oopiumia vastasi yhtä kiloa kultaa. Ja tältä se näyttää:



Vuoristossa oli oikein mukava ilmasto. Hieman viileämpää kuin kaupungissa, mutta silti yli 30 astetta tähän aikaan vuodesta. Kylmimmillään lämpötila voi laskea 10 asteeseen. Lunta ei Thaimaan korkeimmissakaan vuoristoissa näy. Hmong-kylän jälkeen ajoimme vuoristotietä hieman alaspäin Doi Suthep-temppelille, joka on Chiang Main ylpeys. Jos siellä ei käy vierailunsa aikana, ei ole paikallisten asukkaiden mukaan käynyt Chiang Maissa lainkaan. Temppelille pääsee kävelemällä 306 rappusta ylös (myös jonkunlainen hissivaihtoehto löytyy). Meillehän nuo 306 rappusta ovat lastenleikkiä verrattuna muutama vuosi sitten koettuun 1237 rappuseen Krabilla, jotka olivat meikäläistä polviin saakka. Tässä kuvia temppelialueelta:



Huomatkaa, miten joka paikassa nyhdetään turisteilta rahaa. Nähtävyydet ovat ilmaisia thaimaalaisille, mutta maksullisia farangeille (=ulkomaisille). Yleensä maksut ovat kuitenkin pieniä.




Kuvia on paljon, mutta kaikkia en viitsi tietenkään blogiin laittaa :)

Tänään suuntasimme sitten tosiaan Chiang Main eläintarhaan, joka ei nyt mitenkään hirveästi meitä vakuuttanut. Ei voi edes verrata Singaporen upeaan eläintarhaan.
Hieman oli kusetuksen makua, kun ensin maksettiin 100 bht/ hlö lipuista sisään, sitten toiset 100bht/hlö bussikuljetuksesta ympäri eläintarhaa (tarha on vuoristossa, joten kävely olisi ollut kuumuudessa rankkaa ja välimatkat melko pitkiä) ja sitten vielä 100bht/hlö, jotta pääsimme näkemään koko tarhan suurimman nähtävyyden: pandat.
Ja siellä hän nyt sitten oli, Thaimaan suurin televisotähti ja Kiinan suurlähettiläs: Ling Ping! Ling Ping on vuonna 2009 Kiinassa syntynyt panda, joka on väliaikaisesti sijoitettuna Chiang Main eläintarhaan. Ilmeisesti LinkkuPinkku lähtee takaisin Kiinaan tänä vuonna. Ling Ping on thaimaalaisille niin tärkeä karvapallo, että hänellä on oma televisiokanava: Ling Ping Channel, joka tunnetaan myös nimellä Panda Channel. Olen siitä joskus vanhoissa blogeissani kertonutkin. Panda Channelilta voi seurata livenä Ling Pingin makoilua eläintarhassa. Paljon muutahan tuo kuuluisa panda ei sitten teekään. Pandatalossa pääsi tapaamaan myös Ling Pingin vanhempia. Itse tähti oli ilmeisesti niin kyllästynyt paparazzeihin, ettei halunnut meille naamaansa näyttää mutta Ling Pingin faija oli paremmalla tuulella.



Ling Ping
Ling Pingin faija. En muista nimeä. Oisko Ping Pong :D?
Oli siellä muitakin eläimiä. Kaikki oli "tosi aktiivisia" Tässä muutama maistiainen:


Oranki, joka söi nurmikkoa mahallaan makoillen
Tähän loppuun vielä pari kuvaa meidän hotellilta ja ruoista. Ensimmäisessä kuvassa the menopeli eli polkupyörä, joita saa hotelliltamme lainaksi. Niiden kanssa sitten rullaillaan liikenteen keskellä.



Meikälaisen aamiaisen vakioaines

Thaimaassahan eivät nuo viemäristöt ole ihan parhaita mahdollisia, minkä vuoksi useimmissa hotelleissa, ostoskeskuksissa ym heitetään vessapaperit pöntön sijaan roskikseen.

Päätimme eilen illalla lähteä elokuviin paikalliseen ostoskeskukseen. Täällä leffaliput eivät maksa juuri mitään ja meille se on lomailua siinä missä rannalla makoilukin. Suomessa kun emme yleensä käy leffateattereissa lainkaan :) Kävimme katsomassa Evil Dead -kauhuleffan. Liput maksoivat 170bht/hlö. Ennen leffaa piti kuitenkin käydä täyttämässä vatsat ostarin japanilaisessa ravintolassa. Minä otin bentoboksin:



Tänään menemme vielä taatusti hierontaan ja syömään jonnekin. Huomenna viimeinen kokonainen päivä Chiang Maissa ja torstaina suuntaamme lentäen kohti Bangkokia ja sieltä yöbussilla+ lautalla Koh Taolle. Jee <3

1 kommentti:

  1. Awwww! En kestä miten ihania elukoita! Ootte tavannut nyt melkein kaikki mun lempparit! Saiks mitään pitää sylissä ja silittää? Aamupala näyttää myös hyvältä! Laittakaa kuvia ja raporttia hieronnasta! :)

    VastaaPoista