I'm gonna make a brand new start of it, in old New York
If I can make it there, I'll make it anywhere
It's up to you, New York, New York"
-Frank Sinatra
Hotellimme sijaitsee Ameritrade rakennuksen vieressä, jonka seinässä on todella pitkä juokseva luku, joka kasvaa koko ajan. Lähemmin tarkasteltuna käy ilmi, että siinä kuvataan USA:n valtion velkaa. Ja voi pojat, sitä velkaahan on. Silti kadunmiehen askel käy vailla huolta molempiin suuntiin kiireellä, väistellen turisteja, jotka tunnistaa yleensä siitä, että katse suuntautuu ylös. Ennen kuin puraisemme palaakaan enempää isosta omenasta, palatkaamme ajassa muutama päivä takaisin.
Orlandosta jäi hyvä maku suuhun. Loppupeleissä Waldorf Astoria oli nasta paikka, vaikka Rva. Tuominen vähän napisikin. Uima-allas ja sen ympäröimä virkistysalue tuli parina viimeisenä iltapäivänä kunnolla tutuksi. Hotellilla oli myös oma golfkenttänsä, joka sisältyi huoneen hintaan. Valitettavasti kiertämiseen ei ollut aikaa, mutta rangelle kerkesin kuitenkin. Muutaman vuoden tauon jälkeen lihasmuistista löytyi vielä täydellisen swingin kaava ja pallot lensivät ruohorangen ulkolaidoille asti.
 |
| Waldorf Astorian respan katto. |
Viimeinen täysi päivä aloitettiin ilmaisella aamiaisbuffetilla, joka oli yhdellä sanalla sanoen hyvä. Omeletit, pannukakut, vohvelit ym. herkut tehtiin tilauksesta kuten halusit. Mehuja oli saatavilla sen seitsemää sorttia ja paikallisosammistakin löytyi jopa leikkele- ja juustotiskeiltä. Tankkauksen jälkeen suuntana oli Sea World, joka oli muuttunut aika tavalla viime reissun jälkeen (huom. viime reissu oli 20 v. sitten). Akvaarioiden ja mereneläväesitysten lisäksi mukaan kuvioihin olivat tulleet vuoristoradat. Näistä mainitsemisen arvoinen on ehdottomasti "Manta", parempaa vuoristorataa en ole vielä tähän päivään mennessä kokenut, Aivan huikea ja samalla T-O-D-E-L-L-A pelottava. Juju on siinä, että istuin nousee 90 astetta ylös niin, että vatsapuoli roikkuu menosuuntaan nähden alaspäin. Siinä sitä sitten killutaan turvaistuimen varassa kymmenien metrien korkeudessa ja toivotaan, ettei tule häiriöitä mekaniikkaan. Looppeja on joka suuntaan ja ikinä en ole vastaavaa höykytystä kokenut, upea adrenaliiniryöppy, suosittelen kaikille vuoristorata-faneille.
 |
| Valas altaalla, tällä kertaa oikeasti. |
Viimeisinä päivinä nautimme myös Mustangista. Katto laskettiin alas ja Floridan kuuma auringonpaahde päästettiin matkustamoon. Tänne matkustavat, harkitkaa avoautoa kun vuokraatte, ei kaduttanut pätkääkään. Tuuli hulmusi hiuksissa ja tytöt hymyilivät liikennevaloissa.
Lento tänne New Yorkiin meni mainiosti. Edessä olleen lapsiperheen pienokaiselle taisi nousukiito olla vain vähän liikaa. Koko kaksituntinen kyyti mentiin sangen tunkkaisessa hajussa. Onneksi laskeutumisen aikana ei tullut punttiin enää mitään lisää, vaikka edellytyksiä olisikin ollut. La Guardian kenttä on nimittäin melko kuumottavassa paikassa ja virheille ei ole kauheasti tilaa - jos laskeutuminen jää lyhyeksi, mennään veteen, jos menee pitkäksi, mennään veteen. Sen verta kovaa lyötiin nytkin jarrut pohjaan, että ei siinä enää kovin montaa metriä sitä kiitorataa ollut.
Hotellimme täällä NYCissä on legendaarinen The Algonquin. 1902 avattu hotelli on eräs kaupungin pisimpään toimineista majapaikoista. Huoneemme on melko pieni, mutta silti kodikas ja toimiva. Kylppärissä on hyvä suihku, eikä sängyssäkään ole moitittavaa. Aamiaista ei kuulu tähänkään pakettiin, mutta Starbucksin kahvia saa hakea niin paljon kuin haluaa. Sijaintinsa puolesta aamupalapaikkoja on ihan naapurissa vaikka kuinka paljon, joten se ei tuota meille päänvaivaa.
 |
| Times Square |
New Yorkista ei ole vielä hirveästi muuta sanottavaa. Times Square ja sen ympäristö on tullut käveltyä läpi, Broadwayn kylttejä on ihailtu ja Radio City Music Hallin ovella on käyty. Viimeisessä lähinnä tunnusteluoperaatiolla - illalla jaetaan Tonyt ja Petra hamuaa bongata julkkiksia punaiselta matolta.
 |
| Detective Sipowizc oli turvaamassa Tony awardsien valmisteluja. |
Alun perin syy miksi koko kaupunkiin tulimme oli upea ravintolatarjonta. Pöytävarauksien tekeminen vaati kohtuullista valmistautumista, koska yleensä pöydät tulevat varattaviksi n. 30vrk aiemmin keskiyöllä. Myös aikaero oli siis huomioitava. Esimerkiksi Per Se, jossa on vain 15 pöytää, päivät ja pöydät myydään loppuun hetkessä. Onneksemme saimme kaksi upeaa ravintolaa varatuksi- WD-50 ja Per Se. Näistä päätimme kirjoittaa kokonaan oman jutun molemmista. Mukaan tulee myös koko illallinen kuvina. WD-50:ssä ruokalajeja oli 13 ja Per Se:ssä 7+3 (Amuset ja jälkiruokakattaus). Laskutavasta riippuen viimeisen 24 tunnin aikana olemme siis syöneet n. parikymmentä Michelin- annosta ja voin sanoa, että elämä on ihanaa. Elän syödäkseni, en syö elääkseni. Ruoka-arviot siis omissa erillisissä osioissaan molempien versioina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti