New Yorkin parhaat hampparit + hodarit & julkkisbongailua Tony Awardreissa

Huomenta New York ja huomenta Suomi!

Nythän on niin, että vielä ei pysty kyllä kirjoittamaan arvosteluja WD-50 tai Per Se -ravintoloista. Olemme henkisesti vielä täynnä ja sulattelemme hetken kokemuksiamme. Tulossa on ja kuvien kera, kun aikaa tarpeelliseen aiheeseen paneutumiseen löytyy. Nyt täytyy siis vielä nämä viimeiset päivät New Yorkissa nautiskella häämatkasta - kirjoittaa ehtii myöhemminkin :) 

New York on ihan mieletön. Kaikki on suurta ja ihmeellistä ja vähän ahdistaakin tämä ihmisten, valojen, äänien ja rakennusten paljous. Olen aina kuitenkin pitänyt isoista kaupungeista! New York pääsee ehdottomasti suosikkilistalleni Singaporen ja Bangkokin kaveriksi.

Mitäs me olemme sitten tehneet? No tässä on ehditty syödä vaikka missä Michelin-ravintoloiden lisäksi. Testissä ovat olleet muun muassa legendaariset ketjut Shake Shack ja Papaya King. Ensin mainitusta pitäisi saada kaupungin parhaat hampurilaiset, viimeisemmästä puolestaan huikeimmat hodarit. Alempana perinteiset arvostelut, josta voitte lukea, lunastivatko paikat lupaukset. 

New Yorkin vierailun ehdottomat kohokohdat ovat tähän mennessä olleet ravintola Per Se ja hyvänä kakkosena julkkisten bongailu punaisen maton kupeessa. Täällä järjestettiin siis sunnuntaina Broadway-musikaalisuorituksia palkitseva Tony Awards ja paikalle kesteihin saapui ihan nimekkäitäkin tyyppejä. Jos olisin tajunnun tämän aiemmin, olisin varmaan ostanut meille liput ihan sisälle asti. Sinne olisi päässyt nimittäin tavan kansakin seuraamaan. Mutta tällä kertaa tyydyimme seisoskelemaan metalliporttien takana jalkakäytävällä ja kuikuilemaan menoa ilmaiseksi. Säästyipä taas 500 dollaria :D Saimme ihan hyvät väijymispaikat niin, että näimme suoraan starojen "parkkipaikalle" - eli punaisen maton alkuun, jonne merkkiautot ajoivat julkkikset ja turvamiehet päästivät heidät ulos. Mukana kuvausvälineenä meillä oli ammattimaisesti meikäläisen Iphone, koska oikeasta kamerasta loppui sopivasti akku. Hirveän tarkkoja paparazzikuvia ei siis tällä kertaa tullut. 

Joka tapauksessa, näimme vilauksen monestakin julkimosta. Oli kuulkaa Orlando Bloomia, Kevin Baconia, Rosie O'Donnelia, Lucy Liuta, Kate Maraa (se toimittajanainen House of Cardsista), Neil Patrick Harrisia, Bryan Cranstonia (Breaking Bad -sarjan pääosan näyttelijä) jne. Yläpuolella olevassa kuvassa Zach Brach astuu juuri autosta ulos. Ettekö muka nää :D? Välillä yleisö (naiset) kirkui jonkun astuessa ulos autosta, mutta meiltä meni aika monen kohdalla ohi, että kuka itse asiassa oli kyseessä. Noh, tavallisia ihmisiähän ne staratkin ovat ja onhan se vähän hölmöä ehkä kytätä pari tuntia kadun varrella, että näkee jonkun naaman. Mutta samaan aikaan aika jännää ja ainutlaatuista, heh. Olli ei nyt ollut tästä niin hirveän innoissaan, mutta hyvin herrakin jaksoi loppujen lopuksi paikalla seistä. 

Eilen maanantaina suuntasimme heti aamusta Guggenheim-museoon. Tässä ei ole mitään kauhean tarkkaa matkasuunnitelmaa tehtynä ja eilen nyt vaan tuli sellainen taidefiilis, eikä kumpikaan innostunut MoMan tämän hetkisestä näyttelystä. Lähdimme siis tutustumaan italialaiseen futurismitaiteeseen. Kiitos pressikortin, pääsimme molemmat ilmaiseksi sisälle ja taas säästyi 44 dollaria.

Hieno näyttely ja hieno museo. Pelkästään museon vakionäyttely, Thannhauser-collection on jo mittaamattoman arvokas, sillä tämän galleriahuoneen seinällä roikkuu luomuksia suurnimiltä, kuten Paul Cezanne, Pablo Picasso, Claude Monet ja Vincent van Goch. Guggenheim sijaitsee aivan Central Parkin vieressä, mutta sateisen kelin vuoksi jouduimme jättämään puistokävelyt tällä kertaa väliin.

Upper East Side Manhattanilta siirryimme hotellin kautta Lower Manhattanille, Financial Districille, jonne menimme katsomaan WTC-muistomerkkiä. Surullisen kuuluisien kaksoistornien tilalle on noussut yksi korkea tornirakennus ja sen viereen rakennettu kaunis muistomerkki uhreille.

Muutama viikko sitten muistomerkin viereen avautui myös WTC-museo. Hiljaiseksi vetää vieläkin, kun miettii mitä kyseisellä paikalla tapahtui lähes 13 vuotta sitten. Paikalla oli koululaisryhmiä, joille opettajat kertoivat tuon syyskuisen tiistain tapahtumista. Jännä ajatella, että nuo lapset eivät olleet edes syntyneet vielä silloin, eivätkä ihan täysin voi käsittää varmasti tapahtunutta. 

Tämän päivän suunnitelmat ovat vielä ihan auki. Ehkä vähän shoppailua? Ainakin yritän huijata Ollin johonkin outlet-tavarataloon ;) Kai sitä pitäisi vielä jotain nähtävyyksiäkin harkita...

Opan ja Pepen ruoka-arviot

Shake Shack, New York

Väittävät näitä Ison Omenan parhaiksi hampurilaisiksi. Pitihän se mennä testaamaan.

• SmokeShack-hampurilainen + Shack-cago-hodari + vaniljapirtelö
• P: 4  O: 3
• P: Odotukset olivat korkealla, mutta ei tämä nyt ihan viiden tähden hamppari ollut. Todella hyvää kyllä ja jälleen kerran pihviin panostettu. Mehevää! Hodari oli pettymys. O: Hampurilainen oli hyvä, mielenkiintoiset maut, mutta hodari oli pettymys. Ehkä ennakko-odotukset olivat liian korkealla tämän paikan suhteen. Five Guys voittaa milloin tahansa.

Papaya King, New York

Tunnettu  huikeista  hodareistaan ja papaijamehustaan. Muun muassa Anthony Bourdainin suosima paikka. 

• Chili&Cheese dog + Homerun dog + curly fries + papaijamehu
• P: 4+ O: 4,5
• P: Mun ehdoton suosikki tässä paikassa oli curly fries eli kierreranskalaiset. Nam! Oli hodaritkin kyllä tosi hyviä. Ei turhaan kehuttu paikka. Ja papaijamehu oli ihanaa vaihtelua. O: Tämä paikka lunasti odotukset. Vähään aikaan ei ole näin hyvää hodaria tullut syötyä. Myös papaijamehu oli todella hyvää.

New York, New York

"These little town blues, are melting away 
I'm gonna make a brand new start of it, in old New York 
If I can make it there, I'll make it anywhere 
It's up to you, New York, New York"
-Frank Sinatra

Hotellimme sijaitsee Ameritrade rakennuksen vieressä, jonka seinässä on todella pitkä juokseva luku, joka kasvaa koko ajan. Lähemmin tarkasteltuna käy ilmi, että siinä kuvataan USA:n valtion velkaa. Ja voi pojat, sitä velkaahan on. Silti kadunmiehen askel käy vailla huolta molempiin suuntiin kiireellä, väistellen turisteja, jotka tunnistaa yleensä siitä, että katse suuntautuu ylös. Ennen kuin puraisemme palaakaan enempää isosta omenasta, palatkaamme ajassa muutama päivä takaisin.

Orlandosta jäi hyvä maku suuhun. Loppupeleissä Waldorf Astoria oli nasta paikka, vaikka Rva. Tuominen vähän napisikin. Uima-allas ja sen ympäröimä virkistysalue tuli parina viimeisenä iltapäivänä kunnolla tutuksi. Hotellilla oli myös oma golfkenttänsä, joka sisältyi huoneen hintaan. Valitettavasti kiertämiseen ei ollut aikaa, mutta rangelle kerkesin kuitenkin. Muutaman vuoden tauon jälkeen lihasmuistista löytyi vielä täydellisen swingin kaava ja pallot lensivät ruohorangen ulkolaidoille asti. 

Waldorf Astorian respan katto.

Viimeinen täysi päivä aloitettiin ilmaisella aamiaisbuffetilla, joka oli yhdellä sanalla sanoen hyvä. Omeletit, pannukakut, vohvelit ym. herkut tehtiin tilauksesta kuten halusit. Mehuja oli saatavilla sen seitsemää sorttia ja paikallisosammistakin löytyi jopa leikkele- ja juustotiskeiltä. Tankkauksen jälkeen suuntana oli Sea World, joka oli muuttunut aika tavalla viime reissun jälkeen (huom. viime reissu oli 20 v. sitten). Akvaarioiden ja mereneläväesitysten lisäksi mukaan kuvioihin olivat tulleet vuoristoradat. Näistä mainitsemisen arvoinen on ehdottomasti "Manta", parempaa vuoristorataa en ole vielä tähän päivään mennessä kokenut, Aivan huikea ja samalla T-O-D-E-L-L-A pelottava. Juju on siinä, että istuin nousee 90 astetta ylös niin, että vatsapuoli roikkuu menosuuntaan nähden alaspäin. Siinä sitä sitten killutaan turvaistuimen varassa kymmenien metrien korkeudessa ja toivotaan, ettei tule häiriöitä mekaniikkaan. Looppeja on joka suuntaan ja ikinä en ole vastaavaa höykytystä kokenut, upea adrenaliiniryöppy, suosittelen kaikille vuoristorata-faneille.

Valas altaalla, tällä kertaa oikeasti.

Viimeisinä päivinä nautimme myös Mustangista. Katto laskettiin alas ja Floridan kuuma auringonpaahde päästettiin matkustamoon. Tänne matkustavat, harkitkaa avoautoa kun vuokraatte, ei kaduttanut pätkääkään. Tuuli hulmusi hiuksissa ja tytöt hymyilivät liikennevaloissa.

Lento tänne New Yorkiin meni mainiosti. Edessä olleen lapsiperheen pienokaiselle taisi nousukiito olla vain vähän liikaa. Koko kaksituntinen kyyti mentiin sangen tunkkaisessa hajussa. Onneksi laskeutumisen aikana ei tullut punttiin enää mitään lisää, vaikka edellytyksiä olisikin ollut. La Guardian kenttä on nimittäin melko kuumottavassa paikassa ja virheille ei ole kauheasti tilaa - jos laskeutuminen jää lyhyeksi, mennään veteen, jos menee pitkäksi, mennään veteen. Sen verta kovaa lyötiin nytkin jarrut pohjaan, että ei siinä enää kovin montaa metriä sitä kiitorataa ollut.

Hotellimme täällä NYCissä on legendaarinen The Algonquin. 1902 avattu hotelli on eräs kaupungin pisimpään toimineista majapaikoista. Huoneemme on melko pieni, mutta silti kodikas ja toimiva. Kylppärissä on hyvä suihku, eikä sängyssäkään ole moitittavaa. Aamiaista ei kuulu tähänkään pakettiin, mutta Starbucksin kahvia saa hakea niin paljon kuin haluaa. Sijaintinsa puolesta aamupalapaikkoja on ihan naapurissa vaikka kuinka paljon, joten se ei tuota meille päänvaivaa.

Times Square

New Yorkista ei ole vielä hirveästi muuta sanottavaa. Times Square ja sen ympäristö on tullut käveltyä läpi, Broadwayn kylttejä on ihailtu ja Radio City Music Hallin ovella on käyty. Viimeisessä lähinnä tunnusteluoperaatiolla - illalla jaetaan Tonyt ja Petra hamuaa bongata julkkiksia punaiselta matolta.

Detective Sipowizc oli turvaamassa Tony awardsien valmisteluja.

Alun perin syy miksi koko kaupunkiin tulimme oli upea ravintolatarjonta. Pöytävarauksien tekeminen vaati kohtuullista valmistautumista, koska yleensä pöydät tulevat varattaviksi n. 30vrk aiemmin keskiyöllä. Myös aikaero oli siis huomioitava. Esimerkiksi Per Se, jossa on vain 15 pöytää, päivät ja pöydät myydään loppuun hetkessä. Onneksemme saimme kaksi upeaa ravintolaa varatuksi- WD-50 ja Per Se. Näistä päätimme kirjoittaa kokonaan oman jutun molemmista. Mukaan tulee myös koko illallinen kuvina. WD-50:ssä ruokalajeja oli 13 ja Per Se:ssä 7+3 (Amuset ja jälkiruokakattaus). Laskutavasta riippuen viimeisen 24 tunnin aikana olemme siis syöneet n. parikymmentä Michelin- annosta ja voin sanoa, että elämä on ihanaa. Elän syödäkseni, en syö elääkseni. Ruoka-arviot siis omissa erillisissä osioissaan molempien versioina.

Orlando, Universal Studios ja täydellisen sushin salaisuus

Hyvää huomentapäivää-iltaa, millä aikavyöhykkeellä nyt ikinä satutkin olemaan. Täällä kello on kirjoitushetkellä noin 20.05 ja telkkarista alkaa kohta odotettu ensimmäinen NBA-finaaliottelu. Koripalloa siis, jos joku (nais)lukijoista ei tajunnut. Tässä teille muuten syy, miksei Pikku-Petrasta koskaan kasvanut koripalloilijaa, vaikka kovasti sitäkin lajia yritin aikoinaan Porvoon Tarmossa. Kuvassa siis Kobe Bryantin käsi vs meikäläisen:

Kuva on otettu Universal Studios -huvipuiston NBA Centerissä, jossa vierailimme tänään. Saavuimme siis eilen tänne Orlandoon ja jo automatkalla rupesi harmittamaan, että olemme varanneet tänne ainoastaan 3 yötä. Käytännössä kokonaisia päiviä ovat vain torstai ja perjantai, koska lauantaina lähdemme jo aamusta lentokentälle ja kohti New Yorkia. Orlandossa riittäisi varmasti tekemistä viikoksi, jopa pariksi - tosin se tarkoittaisi samalla myös melkoista rahanmenoa. Ainakaan tuo huvipuistottelu ei ole kovin edullista puuhaa aikuisille. Siksi päädyimmekin käymään tällä reissulla ainoastaan Universal Studiosilla ja jätämme Disney Worldin väliin. Disney taitaakin olla enemmän perhematkakohde, eli sinne sitten joskus jos ja kun on omia muksuja.

No mutta, eilispäivästä ei sen kummempaa kerrottavaa. Paitsi että söin ehkä elämäni parhaat sushit illalla viereisen Hilton-hotellin Zeta-ravintolassa!! Ihan uskomatonta. Ei ollut mitään odotuksia kyseistä ravintolaa kohtaan ja tilasin ihan lotolla suppealta listalta Dragon Rollit eli lohikäärmerullat. Rullat sisälsivät rapeaa friteerattua katkarapua, tuorejuustoa, tonnikalaa, majoneesia ja umamia (vau, missähän muodossa se oli?).

Lautaselle oli vielä levitetty siirappimaista Ketjap Manis -soijakastiketta sekä tietysti wasabia ja inkivääriä. Se makujen ja suutuntuman harmonia oli aivan uskomaton: yhdistelmä makeaa ja suolaista, rapeaa ja pehmeää. Kaiken lisäksi annos näytti vielä visuaalisesti upealta. Olen tullut siihen tulokseen, että täydellinen sushi vaatii ainakin minun suussani nimenomaan sitä rapeutta jossain muodossa. Tämä sushiannos inspiroi meikäläistä sen verran, että aion kotioloissa treenata itseni sushimestariksi. Hai!

Majapaikkanamme Orlandossa toimii legendaarinen Waldorf Astoria. Hotellivaraussivustojen mukaan kyseessä on viiden tähden pulju, mutta itse luokittelisin tämän muutaman päivän kokemuksella ehkä 4,5 tähden paikaksi. Puitteet ovat upeat, huone varmasti viiden tähden arvoinen, mutta pienet puutteet laskevat mielestäni luokitusta. Tämä johtunee ehkä siitä, että olemme Aasian reissuillamme tottuneet liian hyvään palveluun :D Vertaan kaikkea automaattisesti pääkopassani Bangkokin Lebua at Tower Club -hotelliin, joka on meille se ykköspaikka. Viiden tähden hotelli, viiden tähden palvelu. Ja huokeaan hintaan kaiken lisäksi. Älkää ymmärtäkö väärin: Orlandon Waldorf Astoria on hinta-laatusuhteeltaan nappivalinta, enkä missään nimessä moiti tätä. Mutta pari (mitätöntä) asiaa on jäänyt vaivaamaan: ensinnäkään huoneessa ei ole esimerkiksi hiustenkuivaajaa tai suihkumyssyä, jotka yleensä löytyvät jopa suomalaisesta motellista (vali vali). Toiseksi: huonekorttimme ovat lakanneet toimimasta yhtäkkiä jo yhteensä kaksi kertaa hieman yli vuorokauden aikana. Äsken piipahdimme uima-altaalla jakun tulimme takasin, emme enää päässetkään huoneeseemme. Taas piti Ollin lähteä respaan hakemaan joku. Seisoskelimme käytävässä tovin, ennen kuin saimme apua. Onneksi Olli otti närkästyneen äänensävynsä käyttöön ja totesi, ettei ole kovin mukavaa seistä enemmän hotellin käytävällä kuin sisällä huoneessa. Tällä äänensävyllä amsaittiin meille ilmaiset aamiaisbuffetit vikoiksi aamuiksi :D Meillä ei siis alunperin kuulunut aamiainen huoneen hintaan. Eli tässä saatiin nyt viiden tähden palvelua: kun joku asia menee pieleen, se korvataan.

Tänään vietimme käytännössä koko päivän huvittelemassa Universal Studiosilla. Ostimme suosiolla kahden puiston liput: Universal Studiosin puolelle ja samaan konseptiin kuuluvaan Island Adventuresiin. Puistot ovat aivan vierekkäin ja molempiin kannattaa ehdottomasti mennä. Universalin puolelta nostaisin ykköseksi Transformers 4D -laitteen sekä Rockit -vuoristoradan ja Island Adventuresin puolelta ehdottomasti Hulk-vuoristoradan. Mutta molemmissa puistoissa on oikeasti ihan kivaa ,vaikka ei kävisi missään laitteissa. Puistot on hienosti rakennettu ja niissä riittää hämmästeltävää. Ja kuten olen jo Singaporen reissuilla alleviivannut Universal Studios-vierailun yhteydessä: ostakaa hyvät ihmiset se express-passi. Siis maksakaa hieman ekstraa siitä, että pääsette laitteisiin express-jonossa eli käytännössä jonon ohi. Jos meillä ei olisi ollut tuota lippua, olisi joihinkin vuoristoratoihin pitänyt jonottaa jopa yli tunnin. Express-lipulla jonotus kesti maksimissaan viisi minuuttia. Meikäläisen hermoilla tavallinen lippu ei olisi tullut kyseeseen. Toinen vaihtoehto on viedä mukanaan lääkärintodistus siitä, ettei pysty jonottamaan pitkiä aikoja -silloin pääsee ilmeisesti myös express-jonoon (tämän vinkin teille tarjosi Mari "polvivamma" V :D).

Kaiken kaikkiaan kiva päivä, tässä vähän kuvia:

Tämä oli ehkä paras vuoristorata, Rockit!

Springfield!

Syötiin avaruusjätskiä. Tätä astronautitkin syö! Eli pakastekuivattua jäätelöä.

Harry Potter ja Hogwarts!

Opan ja Pepen ruoka-arviot

Zeta Bar & Sushi Lounge, Orlando (Hilton Hotel) 

Waldorf Astorian vieressä sijaitsee samaan ketjuun kuuluva Hilton, joten ravintola valikoitui ihan sijainnin vuoksi

• Dragon roll -sushit + thaimaalainen vihreä curry kanalla
• P: 5 O: 3
• P: Kuten jo ylempänä kirjoitin, ehkä parhaimmat sushit ikinä! Tuoretta, maukasta, täydellistä. Tätä on vaikea ylittää. Ehkä pakko mennä uudestaan. O: Amerikkalaiseen makuun latistettu peruscurry. Ei hyvää muttei pahaakaan.

Five Guys Burgers, Orlando

Universal Studios -vierailun jälkeen oli pakko saada äkkiä jotain syötävää. Onneksi törmäsimme ennakkoon hehkutettuun Five Guys -hampurilaisketjuun. Pikku hiljaa meillä alkaa olla ketjut testattuna!

• Cheese Burger & Little Cheese Burger omavalintaisilla täytteillä + ranskalaiset
• P: 4,5 O: 4,5
• P: Kyllä tämä varmasti meni hampurilaisketjujen ykköseksi, niin kuin meille oli jo ennakkoon lupailtu paikallisten toimesta. Tuoretta tavaraa, täydellinen pihvi ja kaikin puolin maukas kokemus. Toisaalta Burgerfi on aika samoilla viivoilla. O: Tähän mennessä paras kokonaisuus pikaruokaketjuista.